Jatkossa tarinat ja turinat löytyy osoitteesta http://anerinajatuksia.blogspot.com/

Ei tätä kestä enää hullukaan

Niinhän siinä kävi. Vaikka kuinka vihaa toimimatonta vuodatusta, ilmankaan ei osaa olla. Tai no... No kuitennii, sain viimein lisättyä kuvat(tai siis ainakin osan niistä) jo palvelimelle joten voiton puolella ollaan. Nyt vain toivotaan että hermot kestää ja vuodatus toimii sen hetken että saan ne tähän postaukseen. Kakkuja on taas väännetty oikein urakalla(vaaka saa pölyttyä aivan rauhassa siellä missä onkaan...), niitä siis tässä;

Tää on joskus kauan sitten tehty aura-ananaspiirakka.

Ja löimme viisaat(asiasta voidaan olla montaa mieltä) päämme yhteen ja yritimme muistella mikä kakku tämä oli. Sitten jyräsin kaikkien muiden mielipiteiden yli, tapani mukaan, ja totean että tämä on valkosuklaakakku. Vaikka voihan se olla joku muukin kakku, kun kaikista ei edes tullut otettua kuvia ja noita hyydytettyjä väänsin yhteen aikaan lähemmäs kymmenen viikon sisään..

Sitten tuli hankittua kirjavuoka ja  tässä ensimmäinen aikaansaannos:

Itsellä pää oli täysin tyhjä maalauksen suhteen joten teimme siitä lasten satukirjan. Lopulta sadussa seikkailtiin prinsessanlinnassa kukkakedolla :)

Anoppi kävi näillä kulmilla, ja toivotimme mummun tervetulleeksi, kuinkas muuten kuin kakulla :D

Maalaus esikoisen käsialaa...

...josta innostuneena neiti halusi leipoa kakun alusta loppuun itse, tässä tulos;

Maukasta oli!

Sitten noita muita näperryksiä....

Innostuin helmeilystä ollessani kuntoutusjaksolla(samoin innostuin maalaamaan saviruukkuja, harjoja, kaikkea mahdollista... niistä sitten joskus toiste. Ehkä), tuossa löytyy ne "ylimääräiset". Tottahan nainen koruja tarvitsee, mutta hei! Kohtuus kaikessa Varsinkin kunnei ole ole kun kaksi korvaa johon noita ripustaisi.

Sitten hiukan parempia(?) kuveja...

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, en jaksanut pahemmin panostaa siihen kuvaus puoleen ;) Ja apulaisia hääri pöydän ympärillä, että kun sain korut "suoraan" niin samantien oli jo joku jossain vinksallaan..  Mutta se siitä.

Näperrys jatkuu edelleen, ja kaikki korut mitä kuvissa oli on myynnissä. Jos siis joku kiinnostaa niin ota yhteyttä niin neuvotellaan jatkosta :)

Jälleen kerran ajattelin että haen kaikki viimeaikaiset tekeleeni tähän blogiin. Ensimmäistäkään en ehtinyt ladata kun käämit paloi! Vanha vuodatus sentään toimi!!

Aner kuittaa, eikä tiedä palaako enää koskaan!

Kuntoutusjakso on takana. Pari viikkoa yhteisössä meni aivan liian nopsaan minulle. Piristyin, mutta väsyin. Lääkkeet meni remonttiin jakson lopulla, tulos on katastrofi!

Lääkäri kertoi minun olevan työkykyinen, sanoi ettei minulle ole ehtinyt pysyvää haittaa tulla vielä, ja kuitenkin kun nuori olen niin hyvät mahdollisuudet on palata. Ja paskat!

Ensinnäkin faktat on seuraavat. Sairauteni kulkee mukana loppuelämäni, olen siis hautaan saakka sairas(no joo joo, onhan mulla astmakin, mutta hei! Se on "normaali"sairaus, niitä ei lasketa). Toisekseen, syön loppuikäni lääkkeitä, jos meinaan edes hivenen olla normaali.

Tällä hetkellä huiviin uppoaa kaiken kaikkiaan viittä eri lääkettä, astmalääkkeet mukaan lukien. Eilen sain viimein jotain helpotusta nukahtamiseen. Ihanaa! Katsotaan miten lääke alkaa auttaan. Minulla siis on univaikeuksia.

Viimeiset kaksi päivää olen ollut kuin kännissä. Verenpaineet on matalat ,se kuuluu vieroitusoireesiin. Yksi lääke kun jätettiin hiljan pois. Ja kyllä, asteittain,ihan lääkärin ohjeen mukaan(en jaksa alkaa kuuntelemaan sitä niuhotusta lääkkeiden käytöstä ja syömisen tärkeydestä!). Tuon lisäksi olen todella ailahtelevalla tuulella. Tällä hetkellä silmät ovat turvonneet ja putoamaisillaan päästä. Itken ilman syytä. Sain viikolla ahdistuskohtauksen. Kurkkua kuristi, rintaa puristi ja kaikki tuo päättyi itkuun. Se helpotti, mutta... Tänään olen itkenyt enemmän kuin miesmuistiin! Etsin lipastosta erästä maksettua laskua, purskahdin itkuun kun en löytänyt sitä yhden etsintäkierroksen jälkeen. Tuttavaperhe kävi kylässä. Rouva toi minulle kukkia. Aloin parkua kuin pikkukakara, ja jälleen ilman järkevää syytä. Itken ja nauran samaanaikaan.

Ja lääkärini sanoo että olen työkuntoinen...! Joopa.

Päivittäin ahdistaa, ja masentaa ja samalla kuitenkin vauhtia riittää. Yhteen päivään kun mahtuu iloa ja onnea, surua ja ahdistusta, turhautumista ja kuolemanhalua.  Tiedän että on vain kourallinen ihmisiä jotka TODELLA ymmärtää tilanteeni. Ja tiedän myös sen että omaan muutamia lähimmäisiä(jotka lukee tämäkin tekstin..) jotka eivät vain käsitä. Jotka suhtautuu oireisiini turhan kevyesti ja ilmoittaavat oman kantansa ja mielipiteensä tajuamatta lainkaan kuinka paljoa se minuun sattuu. Loukkaa todella, vaikkei nuo raukat sitä edes itse tajua! Lohdutan teitä. Ette ole yksin, ettekä kaksin. Muutamat täysin ulkopuoliset onnistuuvat laukomaan melkoisen karua tekstiä tietämättä perheemme tilanteesta paskan vertaa. Sen vuoksi olen monta monituista kertaa ajatellut kaulakiikun olevan se minun paikka. Enkä sano sitä vain sanomisen ilosta, vaan olen ihan todella sitä mieltä. Toisinaan vain tuntuu että se on ainoa keino selvitä kaikesta siitä paskasta mitä tässä hetkessä on kannettavana, ja siitä mitä te rakkaat läheiseni minulle lisäätte.

Ja onko kukaan koskaan miettinyt miten minun lapseni sairaudestani kärsii? Entä mieheni? Huudan, ärjyn ja raivoan. Ja vain siksi kun on niin helvetin paha olla, eikä kukaan tajua. Lohdukseni sain kuulla ettei lapseni koulunkäynti ole kärsinyt sairauteni vuoksi(ei ainakaan vielä), ja että kavereitakin hänellä riittää.. Kuinka kauan tämä tilanne säilyy näin? Ja entä onko mieleesi tullut että kenties tuo meidän puolen vuoden takainen aviokriisimme johtuikin sairaudestani?Minä kohellan ja mies kärsii. Täysin syytön. :'(

Niinpä... Kunpa asiat olisikin niin yksinkertaisia. Minä olen sairas ja vain minä kärsin. Mutta ei. Valitettavasti tässä on monta muutakin sijaiskärsijää.

Ja loppukommentiksi niille jotka itsensä tunnisti ja kritiikin kenties itseensä otti haluan sanoa, etten tarkoita sitä pahalla. Haluan vain herättää teissä sen jonkun osa-alueen joka saisi teidät kenties tajuamaan ettei tässä olla vain "vähän masentuneita" vaan että kyse on todellakin paljon enemmästä. Huolimatta siitä että useimmiten tahattomasti lisäättekin taakkaani olette jokainen minulle tärkeitä.  Minusta ei vain ole puhumaan näistä asioista ääneen(ehkäpä juuri tuo kyynelten vuolas virta tekee puhumisen mahdottomaksi...)

Aner kiittää ja kumartaa ja lähtee odottamaan pelastavaa unta... Joka ehkä pillerin myötä voisi saapuakin...

Se vaan nyt iski. :)

Tässäpä annos Savage Gardenia

Lyriikat

Enjoy it!